nybergcopulahair.png

Karen Nyberg Kuva © Karen Nyberg

Karen Nyberg Kuva © Karen Nyberg

karen nyberg

Astronautti

Karen Nyberg on yhdysvaltalainen astronautti. Hän on insinööri, tekniikan tohtori, äiti ja 50. nainen avaruudessa. Nyberg on tehnyt lähes 30 vuoden uran avaruuslentojen parissa. Hän teki ensimmäisen oman avaruuslentonsa vuonna 2000.

Nyt hän on jäänyt eläkkeelle astronautin ammatista ja on keskittynyt taiteeseen, sekä pitämään yllä vastuullisuuden ja ympäristönsuojelun kysymyksiä. Hän omalla toiminnallaan osoittaa, että edes taivaan ei tarvitse olla kattona tavoitteille.

Sophia the Robot Kuva © Hanson Robotics

Sophia the Robot Kuva © Hanson Robotics

Sophia the Robot

Humanoidirobotti Sophia the Robot on pisimmälle vietyjä ihmistä muistuttavia robotteja. Sophia the Robot on rakennettu tutkimaan tekoälyn vuorovaikutusta ihmisen kanssa.

Onko algoritmilla sukupuolta? Tähän kysymykseen saamme vastauksen - robotilta! Sophia the Robot esiintyy virtuaalisesti ja vastaa kysymyksiin.

Satu Kiiskinen Kuva © TietoEVRY

Satu Kiiskinen Kuva © TietoEVRY

Satu kiiskinen

Pohjoismaiden suurimman teknologiayhtiö TietoEVRYn Suomen maajohtaja. TietoEVRY julkaisi tänä vuonna kunnianhimoisen tavoitteen nostaa naisten määrä puoleen henkilöstössään. Satu on monimuotoisuuden ja yhdenvertaisuuden intohimoinen puolestapuhuja. Digitalisaation kiihtyessä algortimit ohjaavat yhä voimakkaammin elämäämme ja Satu uskoo, että tasa-arvoisemman tulevaisuuden luomiseksi teknologia-alalle tarvitaan lisää naisia. Vastuullisuus- ja ihmisoikeusteemat ovat hänelle sydämen asia.

Anna-Mari Rusanen Kuva © Anna-Mari Rusanen

Anna-Mari Rusanen Kuva © Anna-Mari Rusanen

Anna-Mari Rusanen

Tekoäly- ja kognitiontutkimukseen erikoistunut tieteenfilosofi. Hän työskentelee kognitiotieteen yliopistonlehtorina Helsingin yliopistossa sekä tekoälytutkimukseen liittyvien yhteiskunnallisten kysymysten erityisasiantuntijana valtiovarainministeriössä. Hän tutkii älykkäiden järjestelmien tiedonkäsittelyn selittämistä, algoritmisaation ja tekoälykehityksen eettisiä ja yhteiskunnallisia seurauksia, sekä mm. algoritmista lukutaitoa osana datalukutaitoa tutkivaa Suomen akatemian rahoittamaa DataLit- hanketta. Anna-Mari on myös Helsingin yliopiston kaikille avoimen verkkokurssin, ethics-of-ai.mooc.fi:n, päätekijä, sekä osallistunut moniin erilaisiin tekoälyn yhteiskunnallisiin kysymyksiin liittyviin hankkeisiin.

Aziza Hossaini. Kuva © Carita Palmqvist

Aziza Hossaini. Kuva © Carita Palmqvist

Aziza hossaini

Ihmisoikeusvaikuttaja sekä naisten ja tyttöjen hyvinvoinnin puolestapuhuja. Oikeus- ja mielenterveystulkki, kääntäjä ja kotouttamisen asiantuntijakonsultti.

Ina Mikkola. Kuva © Saara Taussi

Ina Mikkola. Kuva © Saara Taussi

ina mikkola

Palkittu toimittaja, ohjaaja, käsikirjoittaja ja kirjailija. Tunnetaan mm. ohjelmista Hullu juttu, Ina Mikkolan Tilipäivä sekä podcasteista Nousu ja Runkkarin ystäväkirja. Tehnyt myös vaalisisältöjä Yle Kioskille. Kirjoittanut kaksi tietokirjaa (Runkkarin käsikirja 2020 , Valtakirjani 2021).

Anni Lötjönen. Kuva © Pekka Nurmi

Anni Lötjönen. Kuva © Pekka Nurmi

Anni lötjönen

Laulaa Huora-punkyhtyeessä ja sanoittaa orkesterin kappaleet. Hänen esikoisromaansa Loppuunpalamaton ilmestyi syyskuussa. Musiikin ja kirjoittamisen rinnalla Anni toimii yksilövalmentajana nuorten aikuisten työllisyyspalveluissa.

Emmi Nuorgam. Kuva © Henrietta Soininen

Emmi Nuorgam. Kuva © Henrietta Soininen

Emmi nuorgam

Palkittu yhteiskunnallinen keskustelija, vaikuttavuustuottaja ja somevaikuttaja. Nuorgam valittiin ensimmäisenä saamelaisena vuonna 2020 maailman 50 vaikutusvaltaisimman somevaikuttajan joukkoon. Hän on tullut tunnetuksi erityisesti ihmisoikeuksiin, yhteiskunnan monimuotoisuuteen ja alkuperäiskansapolitiikkaan liittyvistä kannanotoistaan.

Riku Rantala. Kuva © Jouni Harala

Riku Rantala

Palkittu toimittaja, juontaja, kirjailija ja seikkailija. Yhdessä Tuomas Milonoffin kanssa Rantala tuli tunnetuksi suositusta Madventures-matkailuohjelmasta, joka on kaikkien aikojen laajimmalle levinnyt suomalainen televisio-ohjelma. Media-alan monitoimimies on ottanut kantaa ja herättänyt yhteiskunnallista keskustelua myös Docventures-dokumenttisarjan kautta.

Rauha Kyyrö. Kuva © Rauha Kyyrö

Rauha kyyrö

Fullsteam-musiikkiyhtiöiden perustaja, jolla on yli kahdenkymmenen vuoden kokemus kansainvälisen musiikkibisneksen eri osa-alueilta. Uransa aikana hän on työskennellyt yli tuhannen artistin kanssa ja vastannut promoottorina Suomen tähän mennessä suurimmasta konserttitapahtumasta (Ed Sheeran Malmin lentokentällä 2019).

Kim Väisänen. Kuva © Kim Väisänen

kim väisänen

Suomalainen startup-sijoittaja ja yrittäjä. Väisänen on opiskellut taloustieteitä Joensuun yliopistossa. Väisänen on ollut voittamassa kahdesti tasavallan presidentin kansainvälistymispalkintoa, vuonna 2012 perustamansa Blanccon toimitusjohtajana ja 2017 Frameryn hallituksen puheenjohtajana. Toimii nyt sijoittajana ja hallitusammattilaisena, kirjoittaa kolumneja ja tietokirjoja. Väisänen on yksi viidestä bisnesenkelistä tositv-sarjassa Leijonan luola.

Aino “Aippa” Lehtimäki Kuva © Kaisa Lehtimäki

Aino “Aippa” Lehtimäki

”Aippa92” on pitkänlinjan Twitch-streamaaja, aloitteleva aktivisti sekä somevaikuttaja. Organisaationa toimii HIFK:n e-urheiluorganisaatio Helsinki REDS. Twitchissä Aipalla on yli 15 000 seuraajaa ja tiivis yhteisö.

Marianne Miettinen Kuva © Marianne Miettinen

marianne miettinen

Jalkapallovalmentaja, joka toimii Suomen alle 19- ja alle 20-vuotiaiden naisten jalkapallomaajoukkueiden päävalmentajana.Hän on työskennellyt myös Palloliiton koulutussihteerinä sekä julkaissut jalkapallovalmennukseen liittyvän kirjan.Miettinen on toiminut vuodesta 2016 lähtien Yle Urheilun jalkapalloasiantuntijana. Hän on ollut myös miesten kisoissa Ylen studiossa asiantuntijana. Siitä on tullut paljon positiivista palautetta asiantuntemuksen vuoksi, mutta myös ärtynyttä palautetta, koska jalkapalloa on kommentoimassa nainen. Miettinen itse on todennut olevansa mielellään kaatamassa raja-aitoja ja hajottamassa lasikattoa.

Paulina Ahokas Kuva © Tampere-talo

paulina ahokas

Tampere-talon johtaja, palkittu musiikkimaailmankansalainen ja tasa-arvon intohimoinen edistäjä. Ahokas on tehnyt uraauurtavaa työtä luovien alojen vahvana vaikuttajana, erityisesti musiikin viennin parissa. Toimi palkintolautakunnan puheenjohtajana, kun Suomi perusti 2017 kansainvälisen tasa-arvopalkinnon IGEPin (International Gender Equality Prize). Uskoo, että koulutus, kulttuuri ja tasa-arvo ovat ratkaisu maailman viheliäisimpiin ongelmiin.

Matti Pihlajamaa Kuva © Matti Pihlajamaa

Matti Pihlajamaa Kuva © Matti Pihlajamaa

Matti pihlajamaa

Sateenkaari-ihmisten oikeuksista, tasa-arvokamppailuista ja kasvatuksesta kiinnostunut asiantuntija. Hän on vaikuttanut näiden asioiden puolesta muun muassa marssimalla mielenosoituksissa, opettamalla ja tutkimalla. Tällä hetkellä hän työskentelee ihmisoikeusjärjestö Amnesty Internationalin Suomen osastossa, jossa on perehtynyt anti-gender liikkeeseen.

Venla Vaattovaara Kuva @ Venla Vaattovaara

Muijavaara

Venla Vaattovaara on Turussa asuva kuvittaja ja vaikuttaja, joka tunnetaan parhaiten feministisestä Muijavaara-projektistaan instagramissa. Vaattovaara nostaa tilillään esiin merkityksellisiä naisia ja vähemmistöihin kuuluvia henkilöitä uniikkien potrettikuvituksiensa avulla.

Muijavaara on Auroran päivystävä taiteilija, joka tekee raportin tapahtumasta piirroksin.

Tiina Elovaara Kuva @ Tiina Elovaara

tiina elovaara

34-vuotias, aiemmin kaupunginvaltuutettuna ja kansanedustajana toiminut tamperelainen. Koulutukseltaan Tiina on aikuiskasvatustieteen kandidaatti sekä valmistun vuodenvaihteessa ratkaisukeskeiseksi valmentajaksi. Hän työskentelee nykyään viestintäyritys Kreabilla yhteiskuntasuhteiden neuvonantajana. Tiina Elovaraan haaveena on inhimillinen ja tasa-arvoinen yhteiskunta.

Zahra Karimy Kuva © Zahra Karimy

Zahra Karimy Kuva © Zahra Karimy

Zahra Karimy

Suomalainen toimittaja, jonka juuret ovat Afganistanista.

Thomas Blomqvist Kuva © Valtioneuvoston kanslia

Thomas Blomqvist

Pohjoismaisen yhteistyön ja tasa-arvon ministeri 6.6.2019. , 10.12.2019–. Kansanedustaja (rkp) vuodesta 2007 alkaen.

Mari Kiviniemi Kuva © Mari Kiviniemi

Mari kiviniemi

Kaupan liiton toimitusjohtaja. Hän siirtyi toimeen OECD:n apulaispääsihteerin tehtävästä vuoden 2019 alussa. Aiemmin hän on toiminut mm. Suomen pääministerinä, hallinto- ja kuntaministerinä, sekä pitkäaikaisena kansanedustajana.

Susanna Rahkamo Kuva © Susanna Rahkamo

susanna rahkamo

Menestynyt taitoluistelija ja urheilujohtaja. Toiminut vuodesta 2012 Suomen Olympiakomitean varapuheenjohtajana. Koulutukseltaan tekniikan tohtori ja elintarviketieteen maisteri. Väitöskirja käsittelee menestykseen johtavaa huippuosaamisen kehittymistä. Rahkamo toimii johtamisen konsulttina. Hän valmentaa esimiehiä, organisaatioiden henkilöstöä ja yksilöitä luovuuden, innovatiivisuuden ja osaamisen kehittämisessä.

Eija Koivuranta Kuva © Väestöliitto

Eija Koivuranta

Väestöliiton toimitusjohtaja ja sosiaali- ja terveysalan kattojärjestön SOSTEn puheenjohtaja. Tekee vaikuttamistyötä perheiden, lasten ja nuorten yhdenvertaisuuden puolesta ja seksuaalioikeuksien toteuttamisen vahvistamiseksi.

André Noël Chaker Kuva © André Noël Chaker

André Noël Chaker

André Noël Chaker on kanadalaissyntyinen juristi, juontaja, puhuja ja tietokirjailija. Hän on myös työskennellyt johtajana Veikkauksessa. Hänet on kaksi kertaa valittu vuoden puhujaksi. Chaker on järjestänyt lukuisia suurtapahtumia isoille yrityksille ja yhteisöille.

Vappu Taipale Kuva © Into Kustannus, Nauska

Vappu Taipale Kuva © Into Kustannus, Nauska

vappu taipale

Lastenpsykiatri joka nykyisin toimii HelpAge Internationalin hallituksessa, feministi, jolla on pitkä avioliitto, neljä lasta ja kahdeksan lastenlasta. Uusimmat kirjat Isoäitikirja (2012), Rakas lapsi (2018).

Eva Biaudet Kuva @ Eva Biaudet

EVa Biaudet

Eva Biaudet on tunnettu ihmisoikeusaktivisti, kuudennen kauden kansanedustaja ja entinen peruspalveluministeri. Kansanedustajakausiensa välissä Biaudet toimi Wienissä Etyj:n ihmiskaupan vastaisena erityisedustajana ja palattuaan Suomeen hän jatkoi ihmisoikeuskysymysten parissa vähemmistö- ja yhdenvertaisuusvaltuutettuna. Biaudet toimii myös puheenjohtajana Naisjärjestöjen Keskusliitossa, jossa on 70 jäsenjärjestöä ja yli 400 000 jäsentä.

Merja Ylä-Anttila Kuva @ Yle / Johanna Kannasmaa

Merja ylä-Anttila

Yleisradion toimitusjohtaja ja johtoryhmän jäsen syksystä 2018.

Ylä-Anttila on pitkän linjan journalisti. Ennen Yleen tuloaan hän työskenteli useassa tehtävässä MTV3:ssa vuodesta 1984. MTV:n uutis- ja ajankohtaisohjelmien vastaavana päätoimittajana hän toimi vuodesta 2001 ja tuotantoyhtiö Mediahub Helsinki Oy:n toimitusjohtajana vuodesta 2015.

Merja Ylä-Anttila on opiskellut viestintää, valtio-oppia ja poliittista historiaa Helsingin yliopistossa. Hänen harrastuksiaan ovat lukupiiri, järjestötyö, laulaminen ja kesämökkeily.

Reetta Räty Kuva @ Reetta Räty

Reetta Räty

Reetta Räty on toimittaja ja media-alan yrittäjä. Viime lukuvuoden hän toimi journalistiikan työelämäprofessorina Tampereen yliopistossa.Räty on toipuva uutisaddikti, palkittu feature-kirjoittaja ja Ylen kolumnisti.Tutkimusryhmän jäsenenä hän on perehtynyt viime vuosina mm. monikielisyyteen ja koulutuksen tasa-arvoisuuteen.

Hanna Visala Kuva @ Antti Haanpää / Yle

Hanna Visala

Hanna Visala on Yleisradion uutisjuontaja ja Yle Uutisluokan tuottaja. Visala on työskennellyt toimittajana Yleisradiossa vuodesta 2003 ja on viime vuosina luotsannut Ylen mediakasvatushanketta Uutisluokkaa. Hän on tuottanut materiaalia ja malleja medialukutaidon ja lähdekritiikin opettamiseen sekä valeuutisten tunnistamiseen. Hanna Visalan mielestä medialukutaito kytkeytyy vahvasti tasa-arvoon, lisää ihmisten välistä ymmärrystä ja vähentää vastakkainasettelua

Rosa Kettumäki Kuva @ Yle

Rosa Kettumäki

Toimittaja ja juontaja, joka tunnetaan parhaiten Ylen aamusta ja Perjantai-ohjelmasta. Parhaillaan kehittää uusia tapoja tehdä visuaalista uutis- ja ajankohtaisjournalismia Yle Uutiset Rec -projektissa.

Sami Marttinen Kuva @ Swappie

Sami Marttinen

Euroopan suurimman huollettujen iPhone-puhelimia myyvän teknologiayritys Swappien toimitusjohtaja ja toinen perustajista. Swappien missio on tuoda kiertotalous valtavirtaan. Yritys on ollut viime vuosina yksi maailman nopeiten kasvaneista teknologiayrityksistä. Swappie on kasvanut puolesta miljoonasta sadan miljoonan euron liikevaihtoon kolmessa vuodessa ja henkilöstö kahdesta yli tuhanteen.

Emilia Kullas Kuva @ EVA

Emilia Kullas

Emilia Kullas on Elinkeinoelämän valtuuskunnan johtaja. Aiemmin hän toimi Talouselämä-lehden päätoimittajana. Kullas on kirjoittanut kolme kirjaa sijoittamisesta yhdessä Ninni Myllyojan kanssa.

Tarja Tyni Kuva @ Mandatum

Tarja tyni

Mandatum-konsernin Yritykset ja yksityisvarainhoito -liiketoiminnon johtaja ja johtoryhmän jäsen. Ennen uraansa Mandatumilla hän on vuosina 2007-2008 Nordea Pankki Suomi Oyj:ssä ja toiminnanjohtajana Nordea Corporate Finance Oy:ssä vuosina 1996-2007. Tyni on ollut Valmetin hallituksen jäsen vuodesta 2016.

Annukka Oksanen Kuva @ Annukka Oksanen

Annukka oksanen

Anukka Oksanen on pitkän linjan taloustoimittaja. Hän asuu Tanskassa ja seuraa Pohjoismaita, politiikkaa ja taloutta.

Satu Helske Kuva @ Satu Helske

satu helske

FT, on sosiologian erikoistutkija Turun yliopistossa INVEST-lippulaivahankkeessa, PREDLIFE-konsortiohankkeen johtaja ja koulutukseltaan tilastotieteen tohtori. Hänen tutkimuksensa käsittelee mm. sosiaalista eriarvoisuutta, työn ja perheen dynamiikkaa elämänkaaren aikana sekä miesten vanhempainvapaiden käyttöä ja seurauksia. Varsinaisen työnsä ohella hän on ollut mukana raportoimassa eriarvoisuustutkimuksesta valtioneuvoston kanslian koordinoimissa COVID-19-tutkimuskatsauksissa.

Saara-Sofia Sirén Kuva @ Saara-Sofia Sirén

saara-Sofia Sirén

Toisen kauden kansanedustaja Turusta. Saara-Sofia Sirén (35) on keskittynyt erityisesti kansainvälistä kehitystä, tasa-arvoa ja demokratian vahvistamista koskeviin kysymyksiin. Hänellä on maisterintutkinnot kansainvälisestä liiketoiminnasta (KTM) ja tulevaisuuden tutkimuksesta (FM). Parhaillaan Saara-Sofia toimii muun muassa Suomen YK-liiton ja Naisjärjestöt yhteistyössä – NYTKIS ry:n puheenjohtajana. Nytkis kokoaa yhteen eduskuntapuolueiden naisjärjestöt ja muita tasa-arvotoimijoita edistämään tasa-arvokehitystä.